Felisia

Felisia eli tutummin Lissu on siis monen vuoden säätämisen ja kääntämisen jälkeen tullut mun omaksi poniksi. Lissu asui ennen pihlavan ratsastusriihessä jossa kävin todella paljon leireillä ja meninkin Lissulla tosi paljon. Pihlava kuitenkin lopetti 2012 elokuussa jolloin viimeisetkin ponit myytiin. 2012 etimme meille ensimmäistä omaa poniamme mutta tyrmäsimme Lissun kokonsa vuoksi.

2012 talvella kaverini Irina linkkas mulle sitten myynti-ilmotuksen ponista ja joulusta kevääseen asti puhuin äitille voitaisiinko käydä moikkaamassa ponia tai ottaa se ratsastettavaksi tänne koska en tosiaan ollut kasvanut edes kokonaista senttiä. Äiti suostui ottamaan ponin tänne mulle ratsastettavaksi yhdellä ehdolla, poniin ei saa kiintyä, se lähtee takasin lokakuussa ja tästä ei keskustella.

Näin ollen äiti soitti Myllverin tallille asiasta. Sovimme koeratsastuksen toukokuulle. Ratsastus meni ihan penkin alle ja lensin 2 kertaa. Sovimme kuitenkin että Lissu muuttaa Helsinkiin kesäkuun alussa.

Kesäkuun alussa kävimme hakemassa ponin kotiin, kuukaudet kiisivät nopeaa vauhtia ja kehitystä näkyi huimasti. Kokoajan takaraivossa pyörivät ajatukset lokakuun lopusta ja luopumisen pelosta.  Ponista oli kuoriutunut poni joka yllätti kaikki hyppy kapasiteetillaan, nautimme kesästä, pitkiä maastoreissuja Pampulan ja Tiinan kanssa sekä paljon kisareissuja.

Lokakuun mukana tuli kylmempiä säitä sekä enemmän surua ja ponin kanssa pitkiä maastokävelyitä. Olimme sopineet kyydit jo viemään ponin takaisin , tavaroita oli pakattu. Kaikki oli valmista. Olin ratsastamassa viimeisiä kertoja ponin kanssa kentällä pimeällä kun äiti tulee kentän laidalle pyytämään mua luokseen. Äiti sanoo :" Helena tulee tekemään huomenna kauppakirjat ponista Vivelyyn , Lissu on sitten virallisesti meidän oma.." Aloin itkemään. Itkin onnesta ja helpotuksesta.

Lissu on 130cm korkea Welsh b tamma. Poni on kokoisekseen hyvin kuuma ja menevä. Poni on asunut koko elämänsä ratsastuskoulussa ennen mulle tuloa, tämä poni tarvitsee aikaa eikä oikotietä onneen ole. Luottamus kehittyy hitaasti ja varmasti. Poni on ollut meillä nytten kaksi vuotta ja siitä noin 1 ja puolivuotta se oli vain mun käytössä. Lissu on saanut lukuisia sijoitukia ja voittanut dumipotticupin 2014-2015.










12 kommenttia:

  1. Ootte vaan niin upee pari, kun kehitystä oon facessa seurannu! :'3

    VastaaPoista
  2. Toi poni on aivan mahtava näin sut sil tuomarinkylän kisoissa kisansin itekkin (: mut eiks toi poni jää sulle jo koht pieneksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha kiitos ! :) & okei mitä menit ? oon mä sille pikkasen pitkä mut mun ei pitäis kasvaa enää

      Poista
  3. Toi on niin ihana poni toi olis niin paras poni ekaks poniks jos tasapainoa löytyy mä oon iha ihastunut tohon poniin ku näin teijjät kisoissa 2 puhdasta rataa aww mä olin sil pikku ponilla ruskeella joka hylättiin lähin 3 sena (: aivan ihana toi sun poni

    VastaaPoista
  4. Mitä aijot tehä kun kasvat liian isoksi tolle ponille

    VastaaPoista
  5. Voitko tehä lissun varusteista varustepostauksen(:

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okei , poni ei ole kaupan eikä se sovellu ensiponiksi .

      Poista